Loviisan kaupunki haluaa tukea yhdistyksiä ympäristön suojelussa – Avustusten haku on käynnissä!

Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää avustuksia rekisteröityneille yhdistyksille ympäristöä suojeleviin kehittämiskohteisiin. Avustuksella halutaan auttaa mahdollisimman monia yhdistyksiä toteuttamaan ympäristöä suojelevaa toimintaa ja kehittämään sitä. Se voi liittyä esimerkiksi tiedon jakamiseen ympäristön tai lähiluonnon monimuotoisuudesta – luennot, tutkimukseen ympäristöstä tai vaikkapa kukkakeitaan rakentamisesta pölyttäjiä varten. Vesistöistä on myös huolehdittava, joten avustusta voi hakea esimerkiksi järven kunnostamiseen. Myös haitallisen vieraslajin kitkemistalkoisiin voi saada avustusta. (Kuvassa)

Metsänhoitotöitä marraskuusta 2022 alkaen Määrlahdessa

Loviisan kaupungin puisto-osasto suorittaa marraskuusta 2022 alkaen pienimuotoisia metsänhoitotöitä Määrlahdessa Saaristotien ja Peikkovuorentien välisellä alueella. Metsätöitä tehdään pieni alue kerrallaan. Työmaa-alue eristetään nauhalla, ja sinne on pääsy kielletty.